Teksti
portugeesii.jpg
Sivuja päivitetty viimeksi: 13-05-2012 18:58.

Koirauinnin SM-kilpailun 12.6.2011 tulokset

Koirauinnin SM-kilpailussa Vesikoirat ry:tä oli edustamassa 2 joukkuetta, joiden kaikki koirat osallistuivat myös yksilökilpailuihin.
Molemmat kilpailut uitiin tänä vuonna poikkeuksellisesti samana päivänä.
Yksilökilpailussa Zorrazo Espartacon, Taco, ohj. Noora Petro, huiman urakoinnin tuloksena tuli SM-pronssia.
Coto Del Bolanio, Nero, ohj. Anna Kokko, voitti oman luokkansa ja eteni välieriin.
Joukkuekilpailussa sijoituimme sijoille 7 ja 10.

Koirauinnin SM-kilpailun 2011 tulokset:
YKSILÖKISA
JOUKKUEKISA

Koirauinnin SM-kilpailujen kisainfoa onkin jo odoteltu ja nyt se tuli.
Ilmoittautuminen päättyy jo keskiviikkona 8.6. ja kisa on muuttunut yksipäiväiseksi
eli yksilö- ja joukkuekisa ovat samana päivänä sunnuntaina 12.6.-11 Lopella, Laakasalon loma- ja kurssikeskuksella.
Vesikoirat ry osallistui kisaan ensimmäisen kerran viime vuonna mukavalla menestyksellä.
Vaikka lähdimme matkaan "ummikkoina" eli ainoa tieto oli, että jokainen mukana oleva koira osaa uida,
paras joukkueemme oli 17 joukkueen kisassa 6. Nyt olisi tarkoitus lähteä mukaan samanlaisella
rennolla mielellä ja katsoa, mihin se sitten tällä kertaa riittää.
Joukkueeseen tarvitaan 3 koiraa, joista yksi ui osuudet 1. ja 4. Mukana voi olla useampia vesikoirajoukkueita.
Koira voi osallistua myös yksilökisaan. Edellytyksenä osallistumiselle on että koira pystyy hypäämään
veneestä avustamatta (pudotusta n. 30 cm) ja osaa uida.Avustaja (joko joukkueen omaa väkeä tai järjestävän tahon ihminen)
ottaa koiran mukaansa kumiveneeseen, jossa on erikseen soutaja. Vene soudetaan 50 m:n päähän järvelle ja pillinvihellyksestä
rannalla oleva omistaja saa kutsua/kannustaa koiraansa miten haluaa (Huutoa, lelun heilutusta,...). Ajanotto alkaa  pillinäänestä
ja päättyy, kun koira saavuttaa maaliviivan.
Voit ilmoittaa kokonaisen kolmen koiran joukkueen tai yksittäisen koiran.
Vesikoirat ry maksaa osallistumismaksun. Ilmoittautumiset ke 8.6. klo 16 mennessä.
hallitus ÄT vesikoirat.fi tai p. 050 303 4354
Ilmoita
* koiran rotu
* virallinen nimi, rek. numero
*tatuointi/mikrosiru
* paino
*yksilö-, joukkue vai molemmat kisat
* jos on valmis kolmen koiran joukkue, ilmoita kaikki kerralla ja joukkueen nimi
*yhteystietosi
HUOM! Kisassa tarkistetaan mikrosiru/tatuointi ja rokotukset, joten rokotustodistus ja rekkarit pitää olla mukana