Teksti
Sivuja päivitetty viimeksi: 21-02-2012 18:58.

JDCM-cardio tulokset

JDCM:aa tavataan nuorilla portugalinvesikoirilla, jotka ovat noin viidestä viikosta seitsemän kuukauden ikäisiä. Sairaus on erittäin vakava, lääkkeitä siihen ei ole ja se aiheuttaa aina pennun äkillisen kuoleman. Kyseessä on perinnöllinen sydänlihaksen sairaus, jossa sydänlihaksen rakenne ja toiminta ovat heikentyneet. Taudin edetessä sydänlihas rappeutuu - sydämen seinämä ohenee ja sydän laajenee voimakkaasti pyrkiessaaään säilyttämään elimistöön pumpatun verimäärän ja verenpaineen ennallaan. Tämä johtaa loppuvaiheessa tilanteeseen, jossa sydän ei pysty pumppaamaan tarvittavaa verimäärää eteenpäin ja menehtyessään pennulla on yleensä kertynyt nestettä keuhkoihin. Pentu voi kuolla täysin yllättäin tai joissakin tapauksissa sairaus antaa merkkejä muutamaa päivää ennen pennun kuolemaa. Pennulla voi olla hengitysvaikeuksia, oksentelua, yleistä heikoutta, pentu on väsynyt ja rasituksen sieto on vähäistä. Laajentunut sydän yksinkertaisesti lakkaa lyömästä, lopullisesti.

Tauti on resessiivisesti periytyvä - jolloin molempien pennun vanhempien on oltava sairautta aiheuttavan geenin kantajia ja siirrettävä sairautta aiheuttava geeni pennulle (vrt. PRA:n periytyvyys). Syksyllä 2007 on tullut mahdolliseksi tutkituttaa portugalinvesikoiria DNA-markkeritestin avulla.

Testi helpottaa tulevaisuudessa portugalinvesikoirien kasvatustyötä. Tällöin riskiyhdistelmät (kantaja/kantaja = tilastollisesti tuottaa pentueeseen 25% sairaita yksilöitä) pystytään välttämään ja kuitenkin on mahdollista samalla pitää jalostuksessa kantajia terveitten koirien rinnalla terve/kantaja -yhdistelmien kautta (näissä tilastollinen todennäköisyys on, ettei yksikään pentu tule sairastumaan tautiin ja 50% ei kanna tautigeeniä lainkaan - normaali/terve, ja 50% on kantajia). Näin voidaan tämänhetkisen geenipoolin laajus pyrkiä säilyttämään parhaalla mahdollisella tavalla.
Testitulokset ilmoitetaan seuraavanlaisesti (koska tuloksiin liittyy pieni virhemarginaali 0 - 4 %, lisätään ilmoitettuun tulokseen sana "probable" suom. "todennäköinen, luultava, oletettu"):

JDCM-cardio: 1-1 oletettu normaali (probable normal)
JDCM-cardio: 1-2 oletettu kantaja (probable carrier)
JDCM-cardio: 2-2 todennäköisesti sairas (probable affected)

Testituloksien avulla voidaan myös pennunostajille välittää tärkeää informaatiota pennun perimästä. Portugalinvesikoirien jalostustoimikunta suosittelee kasvattajia hyödyntämään yhdistelmiä valitessaan JDCM-cardio -testin tuloksia. (Myös Suomessa on raportoitu pentueista, jossa pentuja on menehtynyt JDCM:aan.) Edelleenkin toimikunta toivoo yhteydenottoa ja kerää talteen tietoa, jos pentu/pentue äkillisesti kuolee sydänperäiseen sairauteen. Toivomme, että ilmoittaessanne JDCM-cardio -tuloksia liittäisitte mukaan vanhempien tiedot, koska myös ne julkaistaan sivulla.

jcdm

 

TESTITULOSTEN MERKITYS JALOSTUKSESSA

Merkitys jalostuksessa Riski sairastua JDCM
Normaali/ terve Voidaan astuttaa kaikkien kanssa, erittäin alhainen riski tuottaa sairaita Erittäin alhainen
kantaja Tulisi astuttaa ainoastaan Normaali / Terve-koiran kanssa, jotta riskiltä tuottaa sairaita vältytään Erittäin alhainen

 

 

 

 

 

Portugalinvesikoirien JDCM-cardio -tuloksia, jotka omistaja on itse ilmoittanut luetteloon
Kuluvan kuukauden aikana päivitetyt tulokset on merkitty tähdellä (*)

 

1-1 oletettu normaali / UROKSET

koira isä emä
April Fool's Autzi Wautzi April Fool's Vissi Fetissi Biley's Izzy Mizzy
April Fool's Veicco Peicco Gnupens Mäktiga Triton April Fool's Mamma Mia
April Fool's Vissi Fetissi Gnupens Mäktiga Triton April Fool's Mamma Mia
April Fool's Zikzak Zalmiak Isostar's Elegante Emmet The Seakin April Fool's Uu Bubbi Duu
April Fool's Zulo Zembalo Isostar's Elegante Emmet the Seakin April Fool's Uu Bubbi Duu
Aquatass Ribeiro Com Esperanca Ray Rythm'n Blues V. Winikon Miss You Da Pedra De Anixa
Aurelio Infante De Gifford Nautilus Infante De Gifford Cristina Infanta De Gifford
Camlin Seadancer Salute 2 Rödtop Aarion Backtothe Future Camlin Seadancer At Aarion
Dracula Calugaral Mokry Bandita Reel Life Black King Sensi Maui V.D.Duca Vallei
Hooligan Monte Carlo Smooth Da Pedra Da Anixa Hooligan Rio Nanai
Portugal da Estrela Do Mar Franjinhas da Ria Formosa Agapita da Estrela do Mar
Pinatelo Infante De Gifford Gabriel Rex De Gifford Lusitana De Gifford
Hooligan Rio Romero Parisade Rei Tajmadoran Tiamat
Konkkaronkan Leijonanmieli Driftwood's Floater of Aguatelin Konkkaronkan Ittiään Täynnä
Liabell Ra-Balder De Alpha Lade Gnupens Skoningslösa Matrix Dantes Diabelle De Alpha Lade
Marshview Lucky Star Of Finland Lake-Breeze Mr Johnie Walker Marshview Oreo Inside Trader
Mimakon Caruso Parisade Licor de Beros Aquatelin Enga
Mountainhead's Dockside WizKid Del Sur's Pacific Wizard Mountainhead's Amora DeGifford
Mountainhead's Dockside Wind Del Sur's Pacific Wizard Mountainhead's Amora De Gifford
Mountainhead's Lago DeGifford Lourenco Infante De Gifford Nikiita Infanta De Gifford
Of Zlazano Barulho Parisade Mais Pegueno Parisade Barbara
Of Zlazano Feijoca Parisade Mais Pequeno Parisade Falesia
Tajmadoran Palmeiro Leve Leve do Monte do Catula Tajmadoran Hazelnut
Tassuttelijan Cassiopeia Driftwood´s Floater Of aguatelin Tassuttelijan Amanda
Tassuttelijan Deimos Fabbe Fabian Tassuttelijan Amanda
Trovao Da Luz Do Mar Navio Da Alterrial Spi Da Estrela Do Mar

 

1-1 oletettu normaali / NARTUT

koira isä emä
April Fool's Ally Mally April Fool's Vissi Fetissi Biley's Izzy Mizzy
Biley's Izzy Mizzy Cartmel Sea-Bird Biley's Easy Dizzy Djinn
Camlin Seadancer Pepsi O'Rödtop Makitsos Almirante Do Armada Laserne Bringing The Comets
Drömtorpet's Arwyn Af Aquarius Tash Kurgan Aquarius Lacustrine Smooth-Sailing
Elfstone Amaranth Tajmadoran Amadeus Tajmadoran Timidia
Afra z Kasetek Parisade Maravilhaso Algarve od Emy Destinove
Katajakonnun Antonia Parisade Licor De Beros Mimakon Beida
Konkkaronkan Quick Black Lady Konkkaronkan Leijonamieli Konkkaronkan Menestyksenmaku
Konkkaronkan Onnetar Suosii Mountainhead's Leao DeGifford Konkkaronkan Go Go Tyttö
Mimakon Catanja Parisade Licor De Beros Águatelin Enga
Mountainhead's Dockside Wisper Del Sur's Pacific Wizard Mountainhead's Amora DeGifford
Mountainhead's Lola DeGifford Lourenco Infante De Gifford Nikiita Infanta De Gifford
Mountainhead's Ronja De Gifford Aurelio Infante De Gifford Mountainhead's Amora DeGifford
Parisade Familia Parisade Rei Parisade Fada
Pennydale Chinchilla Parisade Macieira Parisade Familia
Summertime da Pedra da Anixa Grand Lares Wave Chaser Sea King's Hellvi Hajnhemme
Tajmadoran Karanya Tajmadoran Gibson Tajmadoran Brandura
Tajmadoran Saga Leve Leve Do Monte Do Catula Tajmadoran Gilda
Tajmadoran Timidia Tajmadoran Cameron Tajmadoran Manuela
Tuisku-Tassun Thetis Docas Do Monte Gordo Parisade Biscaia
Wizlo Vie d'Emmy DeGifford Aurelio Infante De Gifford Mountainhead's Lola DeGifford
Wizlo Velours Noire DeGifford Aurelio Infante De Gifford Mountainhead's Lola DeGifford

 

1-2 oletettu kantaja / UROKSET

koira isä emä
Tuisku-Tassun Proteus Docas Do Monte Gordo Parisade Biscaia
Cylvester Parisade Macieira Cesilia

 

1-2 oletettu kantaja/ NARTUT

koira isä emä
April Fool's Xtempore Amore Águatelin Feliz Janota April Fool's Hula Hoops
Elfstone Amelie Tajmadoran Amadeus Tajmadoran Timidia
Konkkaronkan Menestyksenmaku Tassuttelijan Amadeus Konkkaronkan Jätti Potti
*Merediam Mocca Moisha
Tuhannen Tähden Huituntuutti April Fool's Xtempore Amore
Pennydale Cleopatra Parisade Macieira Parisade Familia
Tassuttelijan Amanda Konkkaronkan Ferrari Diggari April Fool's Hubba Bubba
Tassuttelijan Danica
Fabbe Fabian Tassuttelijan Amanda
Tuisku-Tassun Coruscant Cylvester Tuisku-Tassun Thetis
Sea King's Hellvi Hajnhemme Isostar's Elegante Emmet The Seaking Oxala Infanta De Gifford