Vuosikokoukset
Viimeksi päivitetty 29.09.2011 08:21 16.07.2009 12:06
Vesikoirat ry pitää vuosittain kaksi sääntömääräistä yhdistyksen kokousta, toisen keväällä helmi-maaliskuussa ja toisen syksyllä syys-lokakuussa. Yhdistyksen hallitus kutsuu kokoukset koolle ja kutsu on postitettava jäsenille viimeistään 14 vuorokautta ennen kokousta. Yhdistyksen varsinainen jäsen tai jäsenyhdistys voi ehdottaa asiaa käsiteltäväksi yhdistyksen kokouksessa. Ehdotus tulee toimittaa hallitukselle kirjallisesti kevätkokousta varten 31.12. ja syyskokousta varten 31.7. mennessä.
Kukin varsinainen jäsen voi valtakirjalla edustaa kokousissa itsensä lisäksi kahta varsinaista jäsentä. Valtakirjat tarkistetaan ennen kokousta jäsenyydentarkistuksen yhteydessä.
Kevätkokouksessa on yhdistyksen sääntöjen mukaan käsiteltävä hallituksen toimintakertomus sekä edellisen vuoden tilinpäätös ja siihen liittyvä toiminnantarkastajien kertomus. Kokouksessa myös vahvistetaan tilipäätös ja myönnetään vastuuvapaus hallitukselle sekä päätetään tarpeellisista edustuksista.
Syyskokouksessa esitetään toimintasuunnitelma ja talousarvio tulevalle tilikaudelle. Kokouksessa päätetään seuraavan vuoden jäsen- ja liittymismaksujen suuruus sekä sellaiset edustukset, joita ei kevätkokouksessa käsitelty. Syyskokouksessa valitaan hallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsenet ja varajäsenet erovuoroisen tilalle, jalostustoimikunnan jäsen erovuoroisen tilalle, toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja sekä hallituksen esittämät toimikunnat.
---------------------------------------------------------
KUTSU
Vesikoirat ry:n sääntömääräinen syyskokous
La 17.9.2011 klo 14, Seinäjoki
(jäsenyyden tarkistus ja kahvitus klo 13.15-13.45)
Ravintola Joupiska,
Jouppilanvuorentie 1, Seinäjoki
Navigaattori: Joupinraja 10
Sääntömääräisten asioiden lisäksi päätetään yhdistyksen uusista säännöistä. Säänntöjen laatimiseksi perustettiin sääntötyöryhmä, joka yhdessä hallituksen kanssa laati luonnoksen uusista säännöistä. Tämä luonnos esiteltiin jäsenistölle viime kevätkokouksessa helmikuussa. Tämän jälkeen sääntöluonnos lähetettiin kennelliittoon kommentoitavaksi ja sitten patentti ja rekisterihallituksen lakimiehelle ennakkotarkastettavaksi. Näiden tarkastuksien jälkeen sääntöluonnos on todettu vastaavan nykyistä yhdistyslakia. Oleellisin muutos nykyisin käytössä oleviin sääntöihin on yhdistysjäsenyyden mahdollistaminen sekä mahdollisuus osallistua yhdistyksen kokouksien äänestyksiin valtakirjalla.
Sääntöluonnos tulee nähtäväksi jokaiselle varsinaiselle jäsenelle seuraavassa Vesipostissa. Sääntöluonnokseen liittyvät kommentit tulee lähettää hallitukselle 7.9.2011 mennessä joko sähköpostilla hallitus(ÄT)vesikoirat.fi tai postitse Vesikoirat ry, PL 44, 00241 Helsinki
Vesikoirat ry:n sääntömääräinen kevätkokous
La 12.2.2011 klo 13.00
Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuori, Laajavuorentie 30, Jyväskylä
Jäsenyyden tarkistus ja kahvitus on ennen kokousta klo 12.15 -12.55
Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään sääntöuudistusta ja JTO:n päivitystä
sekä keskustellaan nuorisotoiminnasta.
Tervetuloa!
Vesikoirat ry:n hallitus
p.s. Tarjoilujen vuoksi olisi mukavaa, jos ilmoittaisit osallistumisestasi tammikuun loppuun mennessä hallitukselle
Menovinkki:
Kevätkokous lähestyy
Kevätkokouksen yhteydessä on oiva mahdollisuus tutustua
Laajavuoren monipuoliseen palvelutarjontaan.
Katso Kylpylähotelli Laajavuori (Rantasipi)
KUULUMISIA SYYSKOKOUKSESTA 2010
Vesikoirat ry:n syyskokous pidettiin sunnuntaina 31.10.2010 Siilitien peruskoululla Helsingin
Herttoniemessä. Kokoukseen osallistui 14 yhdistyksen jäsentä, kaikki varsinaisia jäseniä.
Yhdistyksen puheenjohtaja kertoi avauspuheenvuorossaan, että Suomen Kennelliiton hallitus puoltaa
Vesikoirat ry:n hakemusta rotujärjestöksi. Lopullisesti asiasta päättää Kennelliiton valtuusto, joka
kokoontuu marraskuun loppupuolella.
Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2011 talouteen ja hallintoon liittyvät sääntömääräiset asiat eli
toimintasuunnitelma ja budjetti. Kokous hyväksyi kaksi erillistä toimintasuunnitelmaa ja kaksi
erillistä budjettia. Ensimmäiset versiot otetaan käyttöön, mikäli yhdistys jatkaa rotua harrastavana
yhdistyksenä. Toiset versiot hyväksyttiin otettaviksi käyttöön siinä tapauksessa että Vesikoirat ry:stä
tulee rotujärjestö. Molemmissa tapauksissa Vesikoirat ry:n jäsenmaksu pysyy entisellään eli on
vuonna 2011 varsinaisilta jäseniltä 27 € ja perhejäseniltä 5 €.
Uuteen hallitukseen, jonka toimintakausi alkoi heti kokouksen jälkeen, syyskokous valitsi uudelleen
puheenjohtajaksi Kirsi Alastalon, varapuheenjohtajaksi valittiin Arjariitta Heikkinen. Uudelleen
hallitukseen valittiin myös Terhi Pihlaja. Uutena hallituksen jäsenenä aloittaa Elina Pitkänen,
Helena Siposen ja Hilkka Leino-Forsmanin hallituskaudet jatkuivat vielä. Tilintarkastajat ja varatilintarkastaja
valittiin uudelleen.
Yhdistyksen hallitukselle annettiin mandaatti nimetä edustajat sidosryhmien yhteistyöelimiin
(kuten Kennelliitto, Helsingin Seudun Kennelpiiri, Suomen Palveluskoiraliitto, Suomen Agilityliitto
ja Suomen koirankasvattajat).
Syyskokous päätti jatkaa agility-, koulutus- (toimikunnan nimi muutettiin muotoon "toko- ja pk - toimikunta"),
lehti-, metsästys- ja näyttelytoimikuntien toimintaa. Lisäksi päätettiin perustaa sääntöuudistustoimikunta
sekä ehdollisena (mikäli yhdistyksestä tulee rotujärjestö) tuomarikoulutustoimikunta.
Sääntöuudistustoimikunnan koordinaattoriksi valittiin Melina Bruno ja hallitukselle annettiin mandaatti
kutsua toimikunnan muut jäsenet. Toimikunnan suuruudeksi päätettiin 5 henkilöä, edustaen sekä perro- että
portugeesiväkeä. Päätettiin että tuomarikoulutustoimikunnan nimeää hallitus.
Keväällä 2011 Vesikoirat ry järjestää epävirallisen pentunäyttelyn suuren Petexpo -lemmikkimessujen yhteydessä
Helsingin Messuhallissa 16. - 17. 4.Lisäksi yhdistyksellä on messuilla omaa oheistoimintaa sekä näytös,
joka on vasta suunnitteluvaiheessa. Mahdollisimman monen toivotaan kantavan kortensa kekoon tähän megatapahtumaan.
Monenlaista osaamista näppäristä sormista kirjallisiin tehtäviin on tarjolla. Ensi vuonna järjestetään myös
ryhmänäyttely (17.8. Helsinki, ryhmät 8 & 10) yhdessä Helsingin Vinttikoirakerhon kanssa.
Vuodelle 2011 on suunniteltu myös metsästyskoirien taipumuskoe, joka järjestetään yhdessä Barbet Finland'in
kanssa sekä "Vesikoirat käyttökoirana" -tapahtuma Turun seudulla Espanjanvesikoirien yhdistetty
jalostustarkastus ja rotupalaveri tullaan vuonna 2011 järjestämään Ilmajoella.
Keskustelussa tuotiin esiin myös uusia tapahtumamuotoja, kuten pentupäivä. Tapahtumien sponsoroinnista
keskusteltiin myös. Kokous antoi hallituksella tehtäväksi päivittää mm. toimikuntien koordinaattoreiden
yhteystiedot helpommin löydettäviksi sekä nettisivuille että Vesiposti - lehteen. Myös tulossivujen sisältöä (netissä)
tulisi miettiä.
Kevätkokous päätettiin äänestyksen jälkeen järjestää Jyväskylässä joko la 12.2. tai su 13.2. Kokouskutsu
laitetaan jo joulukuun lehteen. Tieto laitetaan myös nettisivuille heti tarkemman päivämäärän varmistuttua.
Kuulumiset kirjannut yhdistyksen sihteeri
YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
KOKOUSKUTSU
Vesikoirat ry:n ylimääräinen kokous
La 22.5.2010 klo 16.45
(jäsenyyden tarkistus ja kahvitus klo 16.00-16.40)
Siilin peruskoulu, Hillerikuja 4, Helsinki
Kokouskutsu materiaaleineen on 6.5.2010 jäsenille
postitetussa Vesiposti-lehdessä 2/10.
Tervetuloa!
Vesikoirat ry:n hallitus
KEVÄTKOKOUS 2010
KOKOUSKUTSU:
Su 21.2.2010 klo 13, Lahden hiihtomuseon auditorio
Urheilukeskus, Salpausselänkatu 8, 15111 Lahti
Kahvitus ja jäsenyyden tarkistus klo 12.30-12.55
SYYSKOKOUS 2009
KOKOUSKUTSU
Vesikoirat ry:n vuosikokous, lauantaina 19.9.2009 klo 13
Pohjois-Hämeen kennelpiirin toimitila
Tampereentie 484, 33880 LEMPÄÄLÄ
Ajo-ohje: Tampereen suunnasta tultaessa vanhaa Lempääläntietä ohi Peltolammin ja Multisillan, Sääksjärvellä. Rakennuksen katolla "Europörssi" mainos.)
Ohjelma:
Klo 12.30 Jäsenyyden tarkistus ja kahvit
Klo 13.00 Syyskokous
Klo 15.00 Eläinfysioterapeutti Elina Karhumäki: Lihashuolto ja fyysinen harjoittelu
Teoriaa, käytäntöä ja lajikohtaisia vinkkejä (toko, agility)
Klo 17.00 Kotimatkalle
Kokouskutsun liitteet
- Kokouksen esityslista
- Esityslistan liite 1: ehdotus päivitetyksi espanjanvesikoirien jalostuksen toimintaohjeeksi
- Liitteen 1 lähteet
- Suomen Spanieliliiton (SSL) alaisten jalostustoimikuntien toimintaohje ja tehtävät
- SSL:n kirjelmä Vesikoirien jalostustoimikunnalle 2/3/2008
- Espanjanvesikoirien JTO 07-11 (kokonaisuudessaan)
- Espanjanvesikoirien JTO 07-11, kohdat 6.5.2, 6.5.4, 6.4, 7
- Suomen Kennelliiton koirarekisteriohje
- Espanjanvesikoirien rotupalaveri 28.3.2009, muistio
- Lyhyesti kilpirauhasen perinnöllisyydestä
Alla olevasta linkistä pääset pdf-tiedostoon, johon on kerätty jäsenistöltä tulleita kysymyksiä koskien ehdotusta päivitetyksi jalostuksen toimintaohjeeksi sekä espanjanvesikoirien jalostustoimikunnan vastaukset kysymyksiin. Kysymyksiä otetaan edelleen vastaan osoitteeseen evk. jalostus @ vesikoirat.fi ja niihin pyritään vastaamaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeiset vastaukset laitetaan perjantai-iltana 18.9.2009.
- Kysymyksiä ja vastauksia jalostuksen toimintaohje-ehdotuksesta (lisätty 13.9.2009)
VUOSIKOKOUSTEN PÖYTÄKIRJAT
