Yhdistyksen tiedotukset
Viimeksi päivitetty 29.05.2010 09:01 21.07.2009 12:32
-
Vesikoirat ry:n ylimääräisessä vuosikokouksessa 22.5.2010 päätettiin hakeutua rotujärjestöksi
- Vesikoirat ry:n ylimääräinen yleiskokous käsittelemään yhdistyksen asemaa Kennelliiton organisaatiossa
- Portugalinvesikoirille oikeus osallistua palveluskoirakokeisiin
- Vesipostin uusi päätoimittaja valittu
- Syyskokous 2009
- Uudet nettisivut
- Jäsenhankintakampanja
VESIKOIRAT RY:N YLIMÄÄRÄISESSÄ VUOSIKOKOUKSESSA 22.5.2010
PÄÄTETTIIN HAKEUTUA ROTUJÄRJESTÖKSI
Vesikoirat ry:n ylimääräinen kevätkokous pidettiin lauantaina 22.5.2010 klo 16.45 alkaen Siilitien
peruskoululla Helsingissä. Ylimääräisen yleiskokouksen ainoana aiheena oli Vesikoirat ry:n
hakeutuminen rotujärjestöksi.
Vuoden 2009 kevätkokouksessa oli kerrottu kokousväelle yhdistyksen kasvusta ja tulevaisuuden
näkymistä, keskustelussa oli tullut myös esille silloisen hallituksen mietteet Vesikoirat ry:n
asemoinnista Suomen Kennelliitto ry:n (SKL) organisaatiossa. Keskustelua jatkettiin kuluvan
vuoden kevätkokouksessa helmikuussa, jolloin päätettiin hakeutua rotujärjestöksi. Päätöksen
jälkeen hallitus sai kuitenkin jäseniltä useita yhteydenottoja, joissa toivottiin etukäteen julkaistua
kokousmateriaalia ja mahdollisuutta keskustella asiasta uudelleen. Ylimääräinen kevätkokous
kutsuttiin koolle ja taustamateriaali julkaistiin kokouskutsun yhteydessä Vesiposti-lehdessä 2/2010.
Kokouksessa (22.5.) esiteltiin Vesipostissa ollut materiaali. Keskustelu oli vilkasta.
Puheenvuoroissa korostui huoli omien voimien riittävyydestä sekä yhteistyön ja – verkostojen
tarpeellisuudesta. Toisaalta asioiden hoitamista minimibyrokratialla pidettiin välttämättömänä
yhdistyksessä, joka toimii vapaaehtoisvoimin. Hallituksen esityksen ”Päätetään hakeutua
rotujärjestöksi ja valtuutetaan hallitus tekemään tarvittavat toimenpiteet” lisäksi
kokouksessa ehdotettiin ja kannatettiin esitystä ”Pidetään nykyinen malli ja käsitellään hakeutuminen
rotujärjestöksi, kun organisaatio on kunnossa” (Esitys 2). Suljetussa lippuäänestyksessä esitys 1 sai
15 ääntä ja esitys 2 sai 6 ääntä.
Ylimääräisessä kevätkokouksessa päätettiin siis hakeutua rotujärjestöksi ja valtuutettiin hallitus
tekemään tarvittavat toimenpiteet. Yleiskokous tarkisti ja hyväksyi tämän pöytäkirjan pykälän
välittömästi kohdan käsittelyn jälkeen. Tehty päätös oli näin ollen sama kuin helmikuussa 2010
pidetyssä kevätkokouksessa tehty.
Vesikoirat ry:n hallitus alkaa valmistella rotujärjestöhakemusta. Pääosa materiaalista koostuu
aikaisempien vuosien toimintakertomuksista ja tilinpäätöksistä sekä kuluvan vuoden
toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Käsitelläkseen asian SKL haluaa kuulla myös nykyistä
rotujärjestöämme, Suomen Spanieliliitto ry:tä. Mikäli SKL hyväksyy Vesikoirat ry:n
rotujärjestökseen, on yhdistyksemme sisällytettävä statusmuutos omiin sääntöihinsä.
Vesikoirat ry:n hallitus
VESIKOIRAT RY:N YLIMÄÄRÄINEN YLEISKOKOUS KÄSITTELEMÄÄN YHDISTYKSEN ASEMAA KENNELLIITON ORGANISAATIOSSA
Vesikoirat ry:n hallitus on kokouksessaan 3. maaliskuuta 2010 päättänyt kutsua koolle ylimääräisen yleiskokouksen. Ylimääräisen yleiskokouksen aiheena on Vesikoirat ry:n hakeutuminen rotujärjestöksi.
Hallitus on saanut jäseniltä yhteydenottoja, joissa on tuotu esille, että kevätkokouksen 2010 kokouskutsun esityslistan kohtaa ”Vesikoirat ry Suomen Kennelliitto ry:n organisaatiossa” (§ 11) ei ole ymmärretty, mikä on vaikuttanut yhdistyksen jäsenten päätökseen olla osallistumatta kokoukseen. Kutsumalla koolle ylimääräisen yleiskokouksen hallitus haluaa varmistaa jäsenistölle laajan mahdollisuuden osallistua keskusteluun ja päätöksentekoon ko. asiassa, vaikka helmikuussa pidetyn kevätkokouksen päätös onkin yhdistyslain mukainen.
Kokouksen ajankohdaksi on kaavailtu touko-kesäkuun vaihdetta ja se tullaan pitämään yhdistyksen kotipaikkakunnalla Helsingissä. Kokouskutsu ja esityslista julkaistaan seuraavassa Vesiposti-lehdessä.
Vesikoirat ry:n hallitus
PORTUGALINVESIKOIRILLE OIKEUS OSALLISTUA PALVELUSKOIRAKOKEISIIN
Kennelliiton koe- ja kilpailutoiminkunta hyväksyi kokouksessaan 11.2.2010 (1/10) Suomen Palveluskoiraliiton esityksen ja myönsi portugalinvesikoirille oikeuden osallistua palveluskoirakokoukseen 1.3.2010 alkaen.
VESIPOSTIN UUSI PÄÄTOIMITTAJA
Vesipostin uudeksi päätoimittajaksi on valittu kuva-alan artesaani ja taittaja
Ville Suhonen. Hän aloittaa lehdestä 1/10 alkaen (deadline 11.01.2010)
Aineistoa voi lähettää osoitteella paatoimittaja @ vesikoirat.fi
VESIKOIRAT RY:N SYYSKOKOUS
Vesikoirat ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestettiin Tampereella 19.syyskuuta 2009.
UUDET NETTISIVUT
Vesikoirat ry:n nettisivut uudistuvat 1.9.2009. Sivut ovat vielä osittain työn alla, joten toivomme teiltä kärsivällisyyttä. Sivujen on tarkoitus valmistua lokakuun loppuun mennessä.
Vesikoirat ry:n hallitus kiittää kaikkia projektiin osallistuneita. Nettisivutyöryhmä kiittää kaikkia projektin aikan palautetta antaneita vinkeistä ja parannusehdotuksista.
Kaikenlainen palaute ja korjausehdotukset ovat lämpimästi tervetulleita, niitä voit lähettää osoitteeseen palaute @ vesikoirat.fi.
JÄSENHANKINTAKAMPANJA 2010
2010 jäsenhankintakampanjassa 80 euron lahjakortin voitti
Vilma Komulainen Kajaanista.
Onnittelut ja tervetuloa jäseneksi!
Vesikoirat ry:n hallitus haastoi yhdistyksen jäsenet mukaan jäsenhankintakampanjaan!
Kaikki uudet jäsenet, jotka liittyivät 1.12.2008 - 31.3.2009, osallistuivat 80 euron
lahjakortin arvontaan. Myös eniten uusia jäseniä (aikana 18.12.2008 - 31.3.2009)
hankkinut palkittiin 80 euron lahjakortilla.
* Kampanjan kesto muutettiin suosittelijoiden huomioimisen osalta siten, että heidän
osalta kampanja alkoi vasta 18.12.2008 ja päättyi ennaltailmoitetusti 31.3.2009, koska
Vesiposti-lehti (jossa mainos ko. kampanjasta oli) ilmestyi vasta 18.12. Näin ollen
kaikilla oli yhtäläinen mahdollisuus osallistua kampanjaan suosittelijana.
JÄSENHANKINTAKAMPANJAN TULOKSET 2009
Suosittelijoita oli useampi samalla tuloksella, joten heidän joukostaan voittajaksi
arvottiin
Arja Nordman, Martinkylä
Uusien jäsenten joukosta onnettaren suosikiksi nousi
Nastja Behm, Ilmajoki
Kumpikin saavat 80 e:n lahjakortin
Onnea voittajille!
