Teksti
portugeesik.jpg
Sivuja päivitetty viimeksi: 29-07-2010 10:57.

Vuosikokoukset

Vesikoirat ry pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, toisen keväällä tammi-helmikuussa ja toisen syksyllä syys-lokakuussa. Yhdistyksen hallitus kutsuu kokoukset koolle ja kutsu on postitettava jäsenille viimeistään 14 vuorokautta ennen kokousta. Kokouksissa ei päätetä muista kuin kokouskutsussa mainituista asioista.

Kevätkokouksessa on yhdistyksen sääntöjen mukaan käsiteltävä hallituksen toimintakertomus sekä edellisen vuoden tilinpäätös ja siihen liittyvä tilintarkastajien kertomus. Kokouksessa myös vahvistetaan tilipäätös ja myönnetään vastuuvapaus hallitukselle sekä päätetään tarpeellisista edustuksista.

Syyskokouksessa esitetään toimintasuunnitelma ja talousarvio alkavalle tilikaudelle. Kokouksessa päätetään seuraavan vuoden jäsen- ja liittymismaksujen suuruus sekä sellaiset edustukset, joita ei kevätkokouksessa käsitelty. Syyskokouksessa valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsen erovuoroisen tilalle, tilintarkastajat sekä hallituksen esittämät toimikunnat.

YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS

KOKOUSKUTSU

Vesikoirat ry:n ylimääräinen kokous
La 22.5.2010 klo 16.45
(jäsenyyden tarkistus ja kahvitus klo 16.00-16.40)
Siilin peruskoulu, Hillerikuja 4, Helsinki

Kokouskutsu materiaaleineen on 6.5.2010 jäsenille
postitetussa Vesiposti-lehdessä 2/10.

Tervetuloa!

Vesikoirat ry:n hallitus

 

 

VESIKOIRAT RY:N YLIMÄÄRÄINEN YLEISKOKOUS KÄSITTELEMÄÄN YHDISTYKSEN ASEMAA KENNELLIITON ORGANISAATIOSSA

 

KEVÄTKOKOUSKUULUMISIA


KEVÄTKOKOUS 2010


KOKOUSKUTSU:
Su 21.2.2010 klo 13, Lahden hiihtomuseon auditorio
Urheilukeskus, Salpausselänkatu 8, 15111 Lahti

Kahvitus ja jäsenyyden tarkistus klo 12.30-12.55

 

SYYSKOKOUS 2009

KOKOUSKUTSU

Vesikoirat ry:n vuosikokous, lauantaina 19.9.2009 klo 13
Pohjois-Hämeen kennelpiirin toimitila
Tampereentie 484, 33880 LEMPÄÄLÄ

Ajo-ohje: Tampereen suunnasta tultaessa vanhaa Lempääläntietä ohi Peltolammin ja Multisillan, Sääksjärvellä. Rakennuksen katolla "Europörssi" mainos.)

Ohjelma:

Klo 12.30 Jäsenyyden tarkistus ja kahvit
Klo 13.00 Syyskokous
Klo 15.00 Eläinfysioterapeutti Elina Karhumäki: Lihashuolto ja fyysinen harjoittelu
Teoriaa, käytäntöä ja lajikohtaisia vinkkejä (toko, agility)
Klo 17.00 Kotimatkalle

Kokouskutsun liitteet

 

Alla olevasta linkistä pääset pdf-tiedostoon, johon on kerätty jäsenistöltä tulleita kysymyksiä koskien ehdotusta päivitetyksi jalostuksen toimintaohjeeksi sekä espanjanvesikoirien jalostustoimikunnan vastaukset kysymyksiin. Kysymyksiä otetaan edelleen vastaan osoitteeseen evk. jalostus @ vesikoirat.fi ja niihin pyritään vastaamaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeiset vastaukset laitetaan perjantai-iltana 18.9.2009.

 

VUOSIKOKOUSTEN PÖYTÄKIRJAT