Rotukuvaukset on päivitetty Kennelliiton hankikoira nettisivustolla

Vesikoirat ry:n hallituksen nimittämien toimikuntien tehtävänä on edistää yhdistyksen tavoitteita. Kasvattajatoimikunta on tehnyt yhteistyössä jalostustoimikunnan kanssa uudet päivitetyt rotukuvaukset molempien ry:n edustamien rotujen osalta Kennelliiton hankikoira.fi nettisivuille.


Hallitus hyväksyi uudet rotukuvaukset yksimielisesti kokouksessaan lokakuussa 2020.


Aiemmat kuvaukset eivät olleet ajan tasalla. Kuvaukset ohjasivat kasvattajien ja rotuyhdistyksen kokemuksen mukaan rotujen, erityisesti espanjanvesikoirien pariin ihmisiä, joille rotu ei sovi ja/tai ihmisiä, jotka todellisuudessa etsivät aivan toisenlaista koiraa. Tiedustellessa useat ihmiset ovat perehtyneet asiaan nimenomaan hankikoira.fi sivustolla.
Rotukuvausten tarkoitus kyseisellä sivustolla on antaa koiria ja rotua tuntemattomalle ihmiselle realistinen käsitys siitä millainen rotu on kyseessä. Mitä rodun yksilön kouluttaminen ja kasvattaminen yhteiskuntakelpoiseksi vaatii ja millaiselle ihmiselle/perheelle rotu sopii.


Kuvauksissa tulee kertoa alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, joka ohjaa jokapäiväisessä arjessa koiran käytöstä sekä sen vahvuuksia ja rajoituksia hyvin voimakkaasti. Espanjanvesikoiran osalta tulee korostaa sitä, miten vahtikoiraominaisuus ja työkoiratausta vaikuttaa sen sosiaalisuuteen ja miten sen suhteen tulee toimia koulutuksessa ja sosiaalistamiskautena, jotta koirasta kasvaa yhteiskuntakelpoinen yksilö. Jos kuvauksissa ei kerrota laajasti ja rehellisesti rodun tarpeista, ominaisuuksista, rajoituksista tai vaatimuksista kuvaus ei ole tarkoituksenmukainen.


Terveisin Vesikoirat ry: n hallitus


Lisätietoja
Vesikoirat ry:n Vpj, Kasvattajatoimikunnan pj.
Piia Collan
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


https://www.hankikoira.fi/koirarodut/espanjanvesikoira
https://www.hankikoira.fi/koirarodut/portugalinvesikoira